On lenkkeilty, panikoitu rintojen pienuuden kanssa, yritetty syödä mahd. rasvaista ruokaa (mikä on muuten hyvin vaikeaa, koska kaikista tuotteista on alennettu rasvaprosentti melkein miinuksen puolelle), pelailtu koneelle, luettu, kerran uitu,...

Tylsää, sanon minä. Haluan täältä pois. Olen kehitellyt mielessäni kuvitelmia siitä, kuinka tapaan yhden kivan pojan ja kuinka hän tarjoaa minulle kyytiä kotiin ja me suudellaan...

Plääh, mä olen lukkiutunut kokonaan mun kuvitelmiini. Mä en enää erota todellisuutta niistä. Jos mä nyt näkisin sen pojan (ei olla ikinä puhuttu), luulisin varmasti, että tunnen hänet, koska olemme kuvitelmissani jutelleet paljonkin, ja että me rakastaisimme toisiamme. Todellisuudessa en tiedä hänestä mitään!