On tullut lenkkeiltyä ja huomattua, että jaksan jo paremmin. Enää ei heikota, juokseminen ei rasita ja tuntuu, että olen enemmän sinut kroppani kanssa. Eilen oli ohjelmaa koko päiväksi, mutta jaksoin vielä illalla tehdä tunnin kävelylenkin koiran kanssa. Pitäisi jo kalenteriinkin merkata nämä, että pysyn kärryillä siitä, minkä koiran olen viimeksi ulkoiluttanut, pihakoiria kun ovat.

Rintojen kasvattamiseen yritän yhä keksiä taikakeinoja. Kokeilussa on tällä hetkellä: ruoka ja liikunta. Ainoa asia, joka piristää on se, että rintojen kasvuun voi mennä kymmenenkin vuotta, kun yleisen mielipiteen mukaan se on loppu jo 17-vuotiaana.

Tämä äkillinen elämänlaadun parantaminen on innoittainut minua kaikkeen muuhunkin. Olen löytänyt uudelleen suosikkitietokonepelini (jonka vaikutukset eivät sitten varmaan olekaan hyviä) ja lempiharrastukseni: käsityöt. Käsityöblogia tästä ei tule, mutta kunhan mainitsin.

Vielä kaksi viikkoa sitten liikunta oli kamalinta, mitä tiesin. Nyt 19:30 on lempikellonaikani, koska silloin ilma on viilennyt riittävästi ja voin lähteä tunnin kestävälle reippaalle lenkille ja tuntea, kuinka läski palaa ja ihra vähenee. Kuinka sydän sykkii yhä rennommin ja hengitys on vapaampaa. Siinä muutama syy, miksi pidän lenkkeilystä. Yksi, melko vahva syy myös, on se, että saatan nähdä erään ihmisen reittini varrella, vaikka todennäköisyys onkin mitä huonoin. Rakkaus sen aiheuttaa. Tämän liikuntainnon.